HPK:n pelaajat reaktionäkötesteissä

31.03.2017

HPK:n lähes koko jääkiekkojoukkue on käynyt Hämeenlinnan Näkökeskuksessa RTP-testissä, jossa tutkitaan näkemiseen perustavaa reaktioaikaa ja näkökentän hahmottamista.

– Uutta näkökenttätutkimuslaitettamme käytetään pääosin silmälääkärin lähetteellä tulevien glaukoomapotilaiden näkökenttien tutkimiseen. Laitteen yksi lisäominaisuus on, että sillä pystytään tutkimaan myös silmien motoriikkaa ja havaintokykyä, esimerkiksi miten maalivahti pystyy keskittymään kentän eri laidoilla samaan aikaan tapahtuviin asioihin, optikko Elina Peltotalo kertoo.

Jääkiekkoilijat ovat saaneet testissä hyviä ja maalivahdit kaikkein parhaimpia tuloksia. Myös HPK:n torjujien Emil Larmin ja Antti Karjalaisen testit vahvistavat sen, että maalivahdeilla on hyvin kehittynyt reaktiokyky. Heidän keskittymisessään virheiden määrä on vähäinen.

– Testi oli hauska, mutta tyhmiä virheitä tuli tehdyksi, Karjalainen kuitenkin manasi oman rupeaman jälkeen.

Manaus taisi olla osoitus kovasta itsekritiikistä, sillä Peltotalo sanoo Karjalaisen selviytyneen tehtävistä oikeinkin hyvin.

Usein puhutaan pelaajien pelisilmästä. Peltotalon mukaan se koostuu osittain hyvästä näön tarkkuudesta, avaruudellisesta hahmottamisesta ja dynaamisesta näöstä, ns. sivusilmästä, jonka avulla pystyy havainnoimaan liikkuvia tapahtumia ja esineitä.

– Jos pelisilmä on hyvä, kiekkoilijallakin ratkaisut pelissä nopeutuvat. Jos jollain osa-alueella on puutteita, se voi vaikuttaa pelaamiseen, hän sanoo.

Hyvä tulos reaktioaikakenttätestissä varmistaa muun muassa sen, että henkilö pystyy jakamaan tarkkaavaisuutensa yhtä aikaa kahteen eri kohteeseen, hän pystyy pitämään yllä pitkäkestoista tarkkaavaisuutta vaativassa tehtävässä, hän pystyy tekemään nopeita näönvaraisia päätöksiä ja sen mukaisia liiketoimintoja sekä lisäksi hänen silmiensä motoriikka toimii hyvin.

Linkki Hämeenlinnan kaupunkiuutisten artikkeliin.